Urizigan elämää

Pariin viikkoon ei ole tullutkaan kirjoiteltua, eli tässä vähän kuulumisiamme…

Ensinnäkin, odotusten vastaisesti, uusi vuosi meni TODELLA hyvin. Pelkäsin Urizigan reaktiota paukkuihuin. Senhän jo tiesinkin, että Max pelkäisi. Kävikin niin, että Uriziga ei reagoinut mitenkään, ei pelkoa, ei innostusta. Ilta/yö oli yhtä normaali kuin kaikki muutkin! Ja Urizigan rauhallinen olemus sai meidän Maxinkin rauhoittumaan! Max vähän tärisi ja katseli korvat luimussa kun raketit paukkuivat, mutta sen suurempia pelkotiloja ei meillä tänä vuonna koettu. Maxhan todellakin on yleensä mennyt piiloon ja pysynyt siellä koko illan, ulkoilusta ei ole välttämättä tullut mitään edes seuraavana päivänä. Nyt kuitenkin kaikki sujui.

Olin sairaana tuossa muutaman päivän, joten lenkkeilystä ei oikein mitään tullut. Max ei reagoinut siihen mitenkään, mutta Urizigasta huomasi ettei päässyt purkamaan energiaansa, oli aika levoton ja villi, pureskeli tavaroita ja pesän sytykkeitä, raahasi talvitakkiani ympäriinsä… Nyt kuitenkaan ei taas ole noita huonoja tapoja näkynyt kun olen parantunut ja ollaan taas päästy lenkkeilemään. Onneksi.

Ostin koirille paketin tennispalloja, Maxia ei semmoset ole ikinä oikein kiinnostanut, mutta kas kummaa kyllä alkoi vanhaa herraakin kiinnostaa kun tytsykin niillä leikki innoissaan. Uriziga tuo pallon minulle yleensä kun sen heittää, ei kuitenkaan aina, koska emme ole lainkaan harjoitelleet tätä vaan hän itse alkoi sitä minulle tuomaan.

Olen varma, että Urizigassa olisi potentiaalia vaikka mihin. Hajut kiinnostavat todella paljon pihalla (ja sisällä) ja niitä seuraileekin. Itseäni kiinnostaisi esimerkiksi pelastuskoiratoiminta, mutta niissä taitaa olla aika tiukat vaatimukset ja on ehkä laji joka olisi tullut aloittaa jo pentuna. Myös agilityä olisi kiva kokeilla, Uriziga tuskin huippusuorituksiin kykenisi jalkansa kanssa, eikä välttämättä pystyisi kaikkia esteitä suorittamaan, mutta voisihan tuota kokeilla. TOKO voisi olla laji jota meidän kannattaisi kokeilla… Itse olen oikeastaan avoin kaikille koiran kanssa harrastettaville lajeille. Ainoa ongelmahan on siis se, että täältä on niin pitkä matka kaikkialle mistä näitä harrastuksia voisi löytää… Mutta ehkä löydämme jotain, niinkuin sanoin Urizigasta löytyy potentiaalia vaikka mihin ja itse olen avoin kaikille vaihtoehdoille, eli meille on “kaikki ovet avoinna”.

Huomenna sitten on se Vuoden Kirotuin -päivä. Uuden vuoden aatto. Raketteja ja räiskintää. Ruudin hajua. Toisin sanoen painajainen Maxille. Se pelkää niin paljon, että ei välttämättä suostu tulemaan pariin päivään ulos lainkaan. Nyt toivottavasti pauketta on vähemmän kun asutaan täällää ”maalla”. Ennen tuo onkin joutunut viettämään keskustassa uudet vuodet. Tosin, kyllähän koira ne raketit kuulee ja haistaa pitkienkin matkojen päähän, mutta kuitenkaan täällä ei varmaankaan niin paljon toivottavasti ainakaan ammuskella. Urizigastahan emme vielä tiedäkään miten käyttäytyy, toivottavasti ei ressukka ainakaan kauheasti pelkää…

Uriziga on voinut muutoin, yleisesti ottaen hyvin, mutta nyt taas kun on ollut tuo ulkolämpötila plussan puolella ja vettä satanut, niin “laahaa” takatassuaan enemmän, eikä ole ollut niin innoissaan tai juoksennellut pihalla kun silloin kun oli pakkasta. Eli toivottavasti ilma muuttuisi, että pääsisi tuokin taas vauhtiin.

Ja lopuksi vielä, uuteen vuoteen liittyen;

http://www.iltalehti.fi/perhe/2011122815008766_pr.shtml

Tässä vielä kuva kaveruksista. Eli vasemmalla Romaniasta tullut noin 5-vuotias narttukoiramme, Uriziga, sekarotuinen varmaankin on hän. Ja sitten meidän vanhus oikealla, Max, husky, 12-vuotias.

En ole varma onko Uriziga aiemmin osannut jotain temppuja, tai onko sille kotihoitopaikassaan opetettu niitä. Istua osasi, oli kait oppinut sen koirakaveriltaan Vantaalla…

Nyt kuitenkin ollaan harjoiteltu Urizigan kanssa; odota - ole hyvä, istu, tassu ja maahan -käskyjä. Vähän kangertelevasti sujunut, vastikkeet saa esittää hälle useasti ennen kuin toimii. Mutta idean on Urtsi tajunnut kuitenkin. Max on toiminut loistavana opettajana, Uriziga tosiaan kun ottaa siltä mallia monessa. Eipä olisi tuosta tytöstä enää varmaan kerrostalossa asumaan…. Meidän Max kun on tuommoinen “vahti”, haukkuu kaiken minkä näkee ja kuulee, Uriziga tekee perässä. Yksi päiväkin kun oltiin pihalla ja Max alkoi haukkua naapurin poikaa, niin Urtsi haukkui myös, pälyili tosin ihan väärään suuntaan, ei ilmeisesti tajunnut, että mitä tässä nyt haukutaan, mutta pakko oli haukkua kun kaverikin.

Muitakin huonoja tapoja Maxilta on opittu, valitettavasti. Uriziga on alkanut vetää hihnassa. Tätä huonoa tapaa olemme sen kanssa kyllä heti alkaneet kitkeä pois ennenkuin se kehittyy ongelmaksi asti. Vähemmän yhteistä ulkoilua Maxin kanssa ja muutenkin vähän “ohjausta” siihen missä sitä kuljetaan ja kuinka. Melko nätisti kyllä Uriziga kävelee jo tien reunassa, aluksi se kun meni tien toiselta puolelta toiselle ja käveli keskellä tietä usein.

Ollaan myös aloitettu hampaiden pesu… Uriziga antaa tehdä sen tosi nätisti. Ja kynsien leikkaus myös sujuu, paikallaan maaten, niinkuin sen kotihoitaja kertoikin.

Luulen, että Urizigasta saa vielä vaikka mitä. Se on koira joka pystyy mihin vain. Kun on päästy kunnolla koulutukseen sisälle ja saatu johtajuussuhteet selviksi kunnolla, niin ehkä vielä aloitamme jonkin harrastuksen sen kanssa!

Joo kyllähän se on välillä niin, että tuntee itsensä huonoksi ihmiseksi, syystä tai toisesta. Joten voisinkin kertoa kuinka meidän viikonloppu alkoi… Normaaliin tapaan päivällä tultuani töistä, olin lähdössä koirien kanssa ulos. Max karkasi, se tuli takaisin hyvinkin pian, meni vain ovesta ulos ja karjaistuani “TÄNNE!” poitsu palasi, ihme kyllä, mutta heti kun sain sille hihnan niin se lähti uudestaan karkuteille! En ymmärrä kuinka siinä kävi niin, se vain yksinkertaisesti lähti. Vieläpä kun minulta ei koira karkaa! Olin sitten kaatuneena maassa nenä verta vuotaen ja jalka nyrjähtäneenä, koira pysyy käsissä….

Joka tapauksessa, vahinkohan tämä oli. Koitan toistaa itselleni, että vahinkoja sattuu ja koirat nyt joskus saattavat karata. Kuitenkaan nyt mitään järkyttävän traagista ei päässyt kuitenkaan tapahtumaan.

Max meni siis naapuriin kun karkasi, naapurissa on reippaasti Maxia isompi koira, uros, joka tietenkin puolusti reviiriään. Tilanne oli kutakuinkin sellainen, että väkisin nousi mieleeni kysymys “annanko tuon tappaa koirani vai uskallanko mennä väliin?”. No, onneksi naapurimme tuli sitten pihalle ja sai koirat erotettua toisistaan. Oma koirani ei olisi suostunut lähtemään pois millään. Naapuri vielä tarkisti Maxin hyvin ja itsekin kotona koitin haavoja etsiskellä, mutta en löytänyt mitään suurempia ruhjeita.

Illalla kuitenkin kun aloin katsella koiraani uudestaan, kaulassa oleva haava oli melko syvä, sen lisäksi korva oli revennyt. Soitin sitten päivystävälle eläinlääkärille, joka onneksi sattui olemaan samalla paikkakunnalla sinä perjantai-iltana. Lääkärissä sitten puhdistettiin haavat, korva olisi pitänyt tikata, mutta koska verta ei enää tullut ja repale ei sinänsä ollut iso, ei kannattanut enää. Lisäksi selvisi, että vasen silmä oli saanut osuman, mitään pysyvää siihen ei pitäisi jäädä. Nyt syödään kymmenen päivää antibiootteja tabletteina sekä laitetaan silmään tippoina. Puhdistellaan haavaa..

Vähän on ollut masentuneemman oloinen tuo koira, mutta kyllä se siitä toivottavasti. Uriziga-raukkakin oli itkenyt täällä koko sen ajan kun Maxin kanssa eläinlääkärissä oltiin.

Ja vielä loppuun, otan kaiken syyn niskoilleni, en syytä naapuria tai hänen koiraansa. Minultahan se koira pääsi karkuun ja juoksi suoraan vieraan koiran luokse.

Yleisön pyynnöstä ja keksittyäni miten tänne saa kuvan lisättyä, niin siinähän se meidän Urzi nyt sitten on! Hän on niin suloinen.

Viikko on mennyt kaikin puolin hyvin, olen ylpeä molemmista koirista, siitä kuinka hyvin ne ovat tottuneet toisiinsa, vasta viikko ja nää on ku olis elämänsä ollu yhdessä! Ulkoiluttaakin voi molempia samaan aikaan, Urizigan tahtiin tietenkin kun ne jalat on mitä on. Mutta niin nätisti kävelevät yhdessä pihalla.

Ulkona on ihanan kirpeä, raikas, aurinkoinen, parin asteen pakkasella maustettu ilma. Ja kyllä oli koirillakin kivaa kun juoksivat ympäri pihaa ja naapurin peltoja, vaikka hihnathan niillä tosin oli, mutta tuon minun elämänkumppanini kanssa juostiin tietysti perässä… Hehheh… On ollut naapureilla katselemista.

Niksu ja Uriziga ei ole vieläkään oikein tutustunut kunnolla… Liinavaatekaapissa tuo kissa nytkin lymyilee ja piilosta seurailee koirien touhuja.

Ainiin… Urizigan passi tuli pari päivää sitten postissa ja voin sanoa, että en ymmärrä siitä lähestulkoon mitään. Kieli on kaiketi romaniaa, on siinä englantiakin, mutta minun taitoni ei riitä suomentamaan tämän aihealueen tekstiä. Passista selviää myös, että Uriziga onkin syntynyt 2009, sen nimi on ollut Ugly ja neitokaiselta löytyy mikrosiru, sen verran minäkin ymmärsin. Tiedustelin sitten sähköpostitse Sallalta (Pelastetaan Koirat Ry) josko hän osaisi vähän selventää asiaa, eli hänen vastauksiaan odotellen! Vai onko minulle lähetetty vahingossa väärä passi?

Max ja Uriziga tulevat jo TODELLA hyvin toimeen, näin nopeasti, olen yllättynyt, mutta iloinen. Ne ovat kuin olisivat aina olleet yhdessä. Kävelevätkin tosi nätisti pihalla yhdessä.

Tänään oltiin kävelemässä, ja naapurin iso koira pääsi karkuun, pelästyin, että mitähän Uriziga nyt sanoo. Maxille tuo 50 kiloinen karvakasa jo olikin tuttu kaveri. Uriziga vähän pörhisteli selkäkarvojaan ja murahteli uudelle tuttavuudelle ja meni katsomaan sitä. Uriziga ei lähteny karkuun ja pian selkäkarvatkin laskivat, se istahti maahan ja seurasi sivusta kun Max leikki naapurihaukun kanssa.

Myös pikkusiskoni kävivät tänään pikaisesti katsomassa Urizigaa, hekin tulivat toimeen hyvin, tottakai, Pihlalla ja Julianalla kun oli piparkakkuja kädessä!

Kissan kanssa ei valitettavasti ole mennyt yhtä hyvin… Uriziga vähän ärhentelee kissalle ja kissa sähisee. Tänään tosin Uriziga on käyttäytynyt kissaa kohtaan hyvin, mutta kissa ei ole vielä valmis ystävystymään. Niksulla tosin meni Maxinkin kanssa pari viikkoa ennenkuin uskaltautui tutustumaan tähän, mutta nykyään Max ja Niksu ovat mitä ylimpiä ystäviä. Toivottavasti tämä ystävyys syntyy myös Urzin ja Niksun välille!

Ruokahalua tytsyltä ei ainakaan puutu! Maxinkin kippo käydään vielä pesemässä kun oma on tyhjä. Käytän aika paljon koirilla luonnonmukaista ruokintaa, kasvissoseita, raakaa lihaa, luita, hapanmaitotuotteita jne… Olen hieman teollisia valmisteita vastaan, koska sisältävät usein ihan hirveästi lisä- ja säilöntäaineita. Kuitenkin jonkun verran niitäkin meillä silti käytetään… Etenkin kissa syö teollista ruokaa, sille kun ei kelpaa edes kala tai jauheliha.

Urizigalle on maistunut hyvin lohi, kananmunat, kermaviili ja jopa pinaatti-kukkakaalisose! Soseet hävisi kupista yhtä nopeasti kuin muutkin ruoat. Vähän jännitti, että mahtaako se tuota vihreää mössöä syödä, koska Maxilla meni aikansa ennenkuin se alkoi syödä niitä, aina täytyi sekottaa jotain hyvää joukkoon. Nykyään Maxkin syö kasvissoseet vaikka ihan pelkästään.

Minkäänlaista kärhämää ei ole koirille tullut ruoan suhteen… Toinen syö toisella puolen huonetta ja toinen toisella. Uriziga syö nytkin nätisti luuta tuossa, eikä sano mitään vaikka Max kyttää vieressä, tietystihän Urzin luu olis parempi kun toi oma tossa lattialla!

Uriziga on kokenut elämässään kovia, siitä kertoo ainakin akkuhapon polttama päälaki ja huojuva kävely, joka johtuu auton alle jäämisestä. Se on elänyt Romanian kaduilla, mutta onneksi pääsi Suomeen heinäkuussa.

Olen etsinyt toista koiraa jo jonkin aikaa, Urizigan tarinaa Pelastetaan Koirat ry:n sivuilta taisin ensimmäisen kerran lukea syyskuussa. Ihastuin tähän tyttöseen heti. Kyselin sitten sähköpostitse Urizigasta. Kyselin myös sen jalasta, koska PK:n sivuilla kerrottiin, että jalassa on jokin vanha vamma. Vastaus ei ollut ihan sitä mitä odotin; lihakset ovat huonossa kunnossa, vanhoja murtumia, kipulääkkeitä… Tämä koira oli kuitenkin kolahtanut minuun niin syvästi, että päätin soittaa koirasta. Uriziga oli Vantaalla kotihoidossa, siellä sillä oli kaverinaan toinen koira.

Tilanne on nyt se, että Uriziga sai meiltä uuden kodin, toissapäivänä hain tämän koiran Hyvinkään ABC:ltä, jonne sen hoitaja sen toi.

Kotona sitä odotti kaksi uutta kaveria, 1,5-vuoden ikäinen narttukissamme, Niksu, sekä 12-vuotias huskypoika Max.

Automatka meni hyvin, Uriziga nukkui lähes koko matkan auton takapenkillä.

Otimme Maxin ulos Urizigaan tutustumaan, kaikki meni suht hyvin, Max vaan oli vähän liian innokas tämän tutustumisen suhteen. Sisälle kun päästiin niin syntyi pientä kärhämää, Uriziga ei antanut Maxin haistaa itseään lainkaan tai tulla muutenkaan tutustumaan vaan esitteli poitsulle purukalustoaan… Kissa oleilee vieläkin koirien ulottumattomissa, vähän Uriziga haukkui sitä tänään kun huomasi sen makoilevan kirjahyllyn päällä. Yöt ovat menneet suht rauhallisesti, nukkuen. Ja nyt, kahden päivän jälkeen Uriziga on antanut Maxinkin tutustua ja vähän on koitettu keskenään jo leikkiäkin.

Uriziga on ollut todella rohkea ja kiltti, ainakin toistaiseksi

Uriziga lähettää märkiä pusuja ja tassuterveisiä kaikille sitä auttaneille!